perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua!

On aika hiljentyä Joulun viettoon.

Sydämestäni toivotan kaikille blogini lukijoille
Rauhallista Joulua!

perjantai 16. joulukuuta 2016

Joulukortteja


Alkuviikon korttitehtaalta vähän kuvia. Tänä vuonna kortit jäivät jotenkin ihan viime tippaan. Olin ostanut jo osan tarvikkeista ja päässä oli ajatus millaisia kortteja tekisin, mutten saanut aikaiseksi. Postin punaista joulukuortakaan ei posteljooni ollut meidän laatikkoomme tuonut. Meinasin jo ostaa kaupasta ihan vaan tavalliset valmiit kortit. Sitten sain kumminkin vähän energiaa ja inspiraatiota ja ostin vielä vähän tykötarvetta kortteihin. Niistä tuli ihan erilaiset kuin mitä ajatukseni alunperin oli vaan tulikin sata kertaa kivemmat ja postiinkin sain ne ihan viimeistä edeltävä ehtoona erikseen haettuun punaiseen joulukuoreen pakattuna. Blogiystävät jäivät tänä vuonna ilman perinteistä korttia, en ole edes ihan varma muistinko jokaisen sukulaisen ja ystävän :D Toivottelen teille täällä blogin puolella sitten ensi viikolla virtuaaliset hyvän joulun toivotukset.

Kynttilän valoa lauantaihisi!

perjantai 9. joulukuuta 2016

Blogger Recognition Award


Anun puutarhasta tupsahti tunnustus, suuret kiitokset! Siitä onkin todella paljon aikaa, kun on haasteita tai tunnustuksia kiertänyt. 

Tunnustukseen kuuluu kertoa kuinka päätyi bloggausharrastuksen pariin ja antaa vinkkejä aloitteleville bloggaajille. Ensimmäisen blogin perustin 2007 koulukaverini innoittamana, se oli sellainen päiväkirjamainen blogi, jota luki vain muutama ihminen. 2008 taisin sitten perustaa ensimmäisen puutarhablogin sen innoittamana, kun aloin kunnostaa vanhempieni rintamamiestalon puutarhaa. Tämä nykyinen blogi on järjestyksessään kolmas "puutarhablogi" vaikka käsittelen kyllä paljon muitakin aiheita, kuten sisustusta ja käsitöitä. Tätä Pionimetsä- blogia luonnehtisin ehkä enemmän lifestyle- kuin puutarhablogiksi.

Ohjeita aloitteleville bloggaajille: tee omannäköistäsi sisältöä ja VASTAA KOMMENTTEIHIN. On paljon blogeja, jotka ovat teksti- ja kuvasisällöltään mitä laadukkaimpia, mutta meikäläisen kiinnostus kommentoida ja lopulta edes lukea blogeja hiipuu kyllä aika äkäseen, jos bloggaaja ei vaivaudu vastaamaan hänelle jätettyihin kommentteihin eikä näin ollen ole minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa lukijoidensa kanssa.

Olen tämän postaukseni kanssa auttamatta niin jälkijunassa, etten laita enää tunnustusta eteenpäin. Se lienee kiertänyt jo varsin monessa blogissa.

Iloista viikonloppua!

maanantai 5. joulukuuta 2016

Lahjapaperin rapinaa

Eilinen lumisade vaihtui raivoisaan tuuleen ja pluskeliin, joka vesisateen myötä sulatti taas kaikki lumet. Yritän pitää jouluista tunnelmaa yllä sisällä viettämällä hämärähyyryä kynttilöiden ja tunnelmavalojen loisteessa. 

Tein viikonloppuna muutamia joululahjahankintoja, jotka me Nikin kanssa yhteistuumin pantiin äsken pakettiin. Huomenna ajattelin silittää keittiöön jouluverhot. Viikonloppuna pitäisi käydä koeistumassa sohvia, meillä kun ei ole vielä olohuoneessa sohvaa, Edellisen laitoimme suosiolla uudenvuodenkokkoon, kiitos Nikin...

Tunnelmallista maanantai-iltaa!