perjantai 18. syyskuuta 2015

Eilen, tänään

Eilinen päivä oli kaikin puolin ihana - aurinkoinen ja lämmin.
Ruska alkaa sävyttää kasveja.
Illalla maisema kietoutui hienoon utuun. Horisontissa valtatien valonauha halkoi usvaa.
Juoksulenkillä ainut vastaantulija oli valkohäntäpeura, joka oli lähtenyt rauhalliselle iltakävelylle.
Mikä voima siinä eläimessä, kun se valkoinen hännänalus vilkkuen singahti metsän suojaan.

Tänään sataa.
Suomi on lakossa.
Me ollaan Niksun ja  Vernerin kanssa kotona, Helmi osoittaa mieltään ulkona.
Ajattelin juosta tänään oman ennätykseni - satoi tai paistoi.

Mukavaa viikonloppua! :)

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Takka

Takka on vihdoin valmis. Se on odottanut luukkuja kuukausikaupalla. 
Mun pitää vielä huomenna maalata palomuuri kummaltakin puolelta uudestaan, koska onnistuin sössimään maalauksen ja siellä näkyy tuollaisia läikkiä.
Takka on itse suunniteltu ja lopputulos on juuri sellainen mistä haaveilinkin. 
Ihan täydellinen takka meille siis :) 

Lämpöistä ehtoota!

maanantai 14. syyskuuta 2015

Tapetteja ja laattoja

Uusi sivu blogielämässä on käännetty :)
Lämpimästi tervetuloa Pionimetsään!

 Viime viikolla juoksin päivänä jos toisenakin kaupungilla metsästämässä laattoja ja tapetteja.
Alusta asti oli aika selvää, että eteinen laatoitetaan tummanharmaalla laatalla ja vessa ja kodinhoitohuone samalla sävyllä mutta vähän pienemmällä laatalla.
Eteisen laatta löytyi mukavaan neliöhintaan K-Raudasta, mutta sarjasta ei ollut pienempiä laattoja.

              Mallilaatan kanssa kävin kaikki kaupungin rautakaupat läpi eikä mistään tuntunut löytyvän 10x10 cm laattaa samalla sävyllä. Viimein Kaakelikeskuksesta bongasin sopivan värisen yksilön. Tämäkään ei ole täsmälleen samaa sävyä, mutta mutta eroa tasoittaa hieman se, että pikkulaatta tulee valoisampiin tiloihin kuin iso laatta.

 Kylpyhuoneen seinillä on "kompromissilaatat". Olisin laatoittanut ympäri asti valkoisella, mutta myönnyin sitten ehdotukselle, että suihkuseinä laatoitetaan tummemmalla. Laattoja ei ole vielä saumattu. Valkoiset saumataan valkoisella, joten ulkonäkö tulee muuttumaan hieman. Mattavalkoiset laatat ovat kooltaan 20x40 cm, edullinen ostos Starkilta. Harmaat laatat ovat myöskin mattapintaiset, kooltaan 20x60 cm ja aika nopealla päätöksellä ostin ne Kaakelikeskuksesta samalla reissulla, kun hain pienet lattialaatat. 

 Tässä vähän vilautusta tapeteista, jotka olivatkin pitkällisten pohdintojen jälkeen aika nopeat ostaa. Kuvassa alimmaisena on Tapettitehdas Pihlgren & Ritolan harmaa-valkoinen Lukko-tapetti. Tämän tapetin olen päättänyt jo kauan aikaa sitten, värisävyä vain olen vähän pohtinut. Lukko tulee tupakeittiön seiniin. 
Päällä olevat rullat ovat RTV:ltä hankittua paperitapettia. Maksoi vain 22 euroa rulla! Arvoin kahden värin välillä ja päädyin vaaleampaan.

 Tapetissa on kaunis ornamenttikuvio. Tällä tapetoidaan työhuone.

Eteisen tapetiksi valikoitui tummien lattialaattojen vastapainoksi vaalea tapetti, jossa on leveät raidat aika hienovaraisella värierolla. Raidoissa on hiukan helmiäishohtoa. Tapetti oli -20% K-Raudassa, hintaa rullalle jäi reilu parikymppiä.

Makuuhuoneen tapetti poikkeaa värimaailmassa täysin muista talomme tapeteista. Olin itsekin vähän yllättynyt, että 
a) mun silmää miellyttää näinkin vahva tapetti ja että 
b) miehen mielestä tämä oli ok. 
Hiukan jännittää nähdä tämä seinässä... ;)
Alunperin ihastelin kahta tummanharmaalla pohjalla olevaa kukkatapettia, mutta kummallakin oli rullalla hintaa likemmäs 70 euroa. Tämän bongasin K-Raudan alelaarista -40% alennuksella. Hintaa rullalle jäi karvan alta neljäkymppiä.